Olen kiertänyt Eurooppaa viime viikosta lähtien varsinaisella helleonnella. Alkuviikosta olimme ALDE-ryhmämme kanssa Espanjan Bilbaossa pitämässä ryhmäkokousviikkoa ja valmistautumassa tämän viikon täysistuntoon. Sieltä kuumuudesta tulin pikaisesti helteisen Brysselin kautta Suomeen, jossa ilmat olivatkin sopivasti lämmenneet. Ei siis valittamista! Eikä ollut valittamista viikonlopun työtehtävissäkään. Kävin muun muassa avaamassa eukonkannon 15. maailmanmestaruuskisat Sonkajärvellä. Siellä oli valtavasti porukkaa ja sää suosi uskomattomalla tavalla! Kisat olivat todella mukava kokemus ja tulin itsekin kuulun rosvo Ronkaisen leirin ryöstämäksi. Taisin saada maistaa siinä omaa lääkettäni, sillä olin järjestänyt lähipiirini polttarisankarin yllätyskannettavaksi kisoihin. Jäi kyllä todella positiivinen muisto eukonkannoista!
Nyt olen matkalla Frankfurtin kautta Ranskan Strasbourgiin, kun työrytmissä on vuorossa jälleen täysistuntoviikko. Tällä viikolla vaaditaankin kestävyyskuntoa, sillä listalla on jopa poikkeuksellisen paljon tärkeitä asioita. Äänestämme unionin strategiasta Itämeren alueelle, jonka parissa olen itsekin työskennellyt kovasti koko parlamenttikauden ajan. Strategia on tärkeä paitsi luonnollisesti Itämeren alueen näkökulmasta, myös sen suhteen, miten suhtaudumme tällaisiin makroaluestrategioihin koheesiopolitiikan sisällä ja muutammeko jopa rahoitusta sen mukaisesti. Itse en pidä ajatuksesta, että aluekehitysrahaa alettaisiin kanavoida tällaisten strategioiden kautta, siksi jännitänkin Itämeri-strategian käsittelyä, joka alkaa jo tänä iltana.
Käsittelemme tällä viikolla myös maa- ja metsätaloudelle merkittäviä asioita. Maatalouspolitiikan uudistusta käsittelevä, ns. CAP-paperi tulee täysistuntoäänestykseen tällä viikolla. Olen tehnyt aktiivisesti yhteistyötä mietinnön laatineen George Lyonin kanssa, ja vielä tähänkin täysistuntoon hän on ottanut yhden muutosesitykseni käsiteltäväksi. Metsätalouteen liittyvä lainsäädäntöhanke koskee laittomia hakkuita, joita vastaan unionissa on jo kauan pohjustettu estäviä toimia. Näillä molemmilla on vaikutuksensa Suomeen, mikä tekee tästä viikosta todella mielenkiintoisen.
Tällä viikolla kokoontuu ensimmäistä kertaa myös parlamentin arktinen työryhmä, jonka puheenjohtajana olen. Arktiset asiat ovat olleet meille suomalaisille tärkeitä aina, mutta nyt ne ovat nousseet voimakkaasti keskusteluun paitsi EU:ssa myös maailmanlaajuisesti. Koen olevani todellisella näköalapaikalla tämän työryhmän puheenjohtajana.
Mutta nyt bussilla siis Strasbourgiin ja käytännössä kiinni näihin töihin! Yritän päivittää mahdollisimman usein tällä viikolla asioiden etenemiset ja kuulumiset muutenkin. Mukavaa viikkoa kaikille, sääennustusten mukaan ilmat ainakin suosivat Suomessa olijoita!
terveisin,
Riikka
|