Tänään olen ollut Itä-Suomen kierroksella. Päivän olin Pieksämäellä saamassa ajankohtaista ruohonjuuritason viestiä kummimaatilaltani. Tilalla olivat käymässä edustajat niin Pohjois-, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan kuin Keski-Suomenkin MTK:sta ja maaseutunuorista. Päivä oli todella antoisa, kävimme erinomaista keskustelua tulevien vuosien haasteista. Minä sain viimeisimmät kuulumiset käytännön tasolta ja itse kerroin parlamentin uusimmat kuulumiset liittyen mm. CAP:n ja LFA:n valmisteluun. Maatalouspolitiikan osalta suurimmat kansallisen edunvalvonnan haasteet liittyvät nimenomaan CAP:n valmisteluun, eli mitä on maatalouspolitiikka vuoden 2013 jälkeen. Tärkeintä on, että tukitaso säilyy vähintäänkin entisellään ja että jatkossakin saamme tukea erityisiin luonnonhaittoihin perustuen. Maataloutta on voitava harjoittaa kaikkialla Euroopassa. Ruokaturvallisuus ja omavaraisuus ovat tärkeitä prioriteetteja. Itse kuulun ALDE-ryhmämme CAP:ia valmistelevaan työryhmään, tuota kautta vaikutan vahvasti ryhmämme poliittisiin linjauksiin tulevan maatalouspolitiikan osalta.
Muutama konkreettinen asia, jotka nousivat esille keskusteluissa.
1. Maatalouspolitiikkaa on saatava pitkäjänteisemmäksi
Nykyinen politiikka ei kannusta tai rohkaise nuoria investoimaan satoja tuhansia euroja tilan kehittämiseen. Politiikan avulla meidän tulisi luoda vakautta ja uskoa tulevaisuuteen. Päätökset, jotka muuttuvat parin vuoden välein luovat epävarmuutta, tästä hyvänä esimerkkinä maitokiintiö-kysymys!
2. Lomitusjärjestelmä ja työssä jaksaminen
Lomittajista on edelleen tietyillä alueilla huutava pula, järjestelmä ei ole mukautunut nykytilanteeseen. Toinen suuri kysymys tämän päivän maatiloilla on työn ja perheen yhteensovittaminen. Kuinka järjestää pienten lasten hoitaminen navettatyön ajaksi? Aikaisemmin perheiden ollessa kooltaan suurempia ja useiden sukupolvien asuessa saman katon alla, ongelmaa ei ole ollut tämän päivän tavoin. Päätöksentekojärjestelmän ja lainsäädännön olisi pysyttävä kehityksessä mukana. Tähän liittyen työssä jaksamiseen liittyvät kysymykset nousivat vahvasti esille. Mielestäni on tärkeää, että myös EU:ssa CAP:ia valmisteltaessa tämä sosiaalinen puoli tulee niin ikään huomioiduksi.
Oli todella mukava ja hyödyllinen päivä! Samaa voi sanoa viime perjantaista, jolloin vierailin Rovaniemellä metsäasioiden tiimoilta. Itse saan valtavasti energiaa ja intoa omaan työhöni näiden kotimaantilaisuuksien ja sidosryhmätapaamisten myötä.
Riikka
|