Arkisto

 
Blogi « Takaisin
16.04.2010 [12:43] Hyvä maatalouspaperi!

Kuluneella viikolla maatalousasiat ja ensi viikon täysistuntoagenda ovat pitäneet kiireisinä.
Kevään tulon huomaa myös siitä, että tänne Brysseliin on saapunut runsaasti suomalaisia vierasryhmiä ja minullakin on ollut ilo tavata heitä ja kertoa ajankohtaisista parlamentin asioista.

Alkuviikosta maatalousvaliokunnassa käsiteltiin CAP 2013 -uudistuspaperia. Mietinnön laatijana toimii meidän Alde-ryhmämme skotlantilainen meppi George Lyon. Kaiken kaikkiaan hänen paperinsa asiasta oli myös Suomen kannalta erittäin hyvä, parempi kuin ensimmäinen raakaversio. Näin ollen voimme suomalaisittain olla tyytyväisiä siihen, että edunvalvonta ja tiivis yhteistyö Lyonin kanssa ovat tuottaneet tulosta. Mietinnössä nostetaan esille hyvin voimakkaasti tarve eurooppalaisen maatalouden vahvalle kehittämiselle. Meidän tulee pystyä turvaamaan elintarvikeomavaraisuus kaikkialla Euroopassa. Toisaalta merkittävää on myös se, että paperissa puhutaan yhteisrahoituksen puolesta. Erityisesti Suomelle on tärkeää, että jatkossakin voimme rahoittaa maataloutta myös kansallisesti. Jos esimerkiksi LFA-tuki muuttuisi ainoastaan unionin rahoittamaksi, häviäisimme siinä kansallisesti noin 350 miljoonaa euroa. Kyse on siis suurista summista. Maanantain valiokuntakäsittelyn jälkeen keskustelimme CAP-uudistuksesta myös ALDE-ryhmässämme. Usein puhutaan, että ryhmämme on hyvinkin maatalousvastainen ja kannattaa liberaalia maatalouspolitiikkaa, tiistain keskustelu kuitenkin osoitti myös maltillisemmalle linjalle löytyvän hyvin kannatusta. Omassa puheenvuorossani kehuin Lyonin paperia ja suuntauksia CAP 2013:een liittyen. Erityisesti nostin esille myös jatkossa tarpeen Euroopan laajuiselle elintarviketuotannolle sekä jonkintasoisille markkinoita ohjaaville toimenpiteille. Korostin myös erityisolosuhteiden huomioimista, eli Suomen tapauksessa haastavaa ilmastoa. Ryhmässämme näkökannat uuden maatalouspolitiikan suhteen olivat siis erityisesti Suomen kannalta hyvinkin myönteiset. Ensi viikon aikana käyn vielä keskusteluja Lyonin kanssa ja esitän hänelle muutamia mahdollisia muutosesityksiä mietintöön liittyen.

Juuri nyt minun pitäisi olla itse asiassa jo Suomessa, mutta sen sijaan istun työhuoneessani Brysselissä. Luonnonvoimat muuttivat niin minun kuin monen muunkin suunnitelmia tämän viikonlopun osalta. Tarkoituksenani oli tosiaan lentää eilen Suomeen ja olla mukana tänään perjantaina tilaisuuksissa niin Helsingissä kuin Keskustan Ylä-Savon piirikokouksessa Iisalmessa. Lauantaina olin menossa puolestani puhumaan Kuopioon, oman piirini vuosikokoukseen. Eilen iltapäivällä Brysselin kenttä suljettiin Islannin tulivuoren purkauksesta leviävän tuhkan vuoksi ja näin jäin jumiin tänne Brysseliin. Vielä ei ole itsellänikään tietoa, milloin kenttä avataan. Tämän vuoksi jouduin perumaan kaikki viikonlopun tilaisuuteni Suomessa. Harmittaa todella paljon, koska olisi ollut mukava tavata piirikokousväkeä. Onneksi ennen pääsiäistä kiersin tiiviin kierroksen juuri Itä-Suomen alueella, joten EU-viesti on kulkenut puolin ja toisin. Pääsiäisviikolla minulla oli parikymmentä tilaisuutta muutaman päivän aikana. Kaikki tapaamiset ja vierailut mm. oppilaitoksissa olivat todella antoisia, kiitokset niistä vielä kaikille osallistujille.

Ensi viikolla onkin sitten täysistunto viikko Strasbourgissa. Lähdemme tällä kertaa omalla autolla ja koko perheen voimin Strasbourgiin. Kirjoitan ensi viikon agendasta ja tunnelmista lisää ensi viikolla.

Riikka
 

 
NettiTieto Oy