Viikonloppuna käytiin kovaa spekulaatiota siitä, järjestetäänkö Strasbourgin istuntoviikkoa vai ei. Syynä perumiselle olisi ollut se, että iso osa meppejä oli lentojen peruuntumisen vuoksi jumissa kotimaissaan. Itselleni tosiaan kävi niin, että oma lentoni torstai-iltana ei enää lähtenyt Suomeen ja olin Brysselin viikonlopun päässä. No, saimme viestiä, että Strasbourgissa kokoustetaan, oli tilanne mikä hyvänsä. Autoilin maanantai-aamuna Brysselistä Strasbourgiin kuulemaan sitten päätöksen siitä, että äänestykset perutaan koko viikolta ja ainoastaan peruskeskustelut eri mietintöihin liittyen ovat agendalla. Tapa, jolla toimittiin, ei kelpaa esimerkiksi. Tämä, jos mikä, on sitä rahan hukkaa ja toimintaa, josta pitäisi päästä eroon. Itse olen täällä huomiseen saakka, jonka jälkeen palaan sitten Brysseliin. Jos tuhkapilvi hälvenee, perjantai-aamuna suuntaan Suomeen osallistuakseni Keskustan puoluevaltuuskunnan kokoukseen Lappeenrannassa.
Palasin juuri istuntosalista komission kyselytunnilta. Kyselytunnin tarkoituksena on tiivistää parlamentin ja komission vuoropuhelua. Tunnin aikana niin poliittiset ryhmät kuin yksittäiset mepitkin voivat esittää kysymyksiään ennalta määrättyjen aihealueiden ympäriltä. Tänään aiheena olivat työllisyyskysymykset. Olen erittäin tyytyväinen, että eritoten nuorisotyöttömyyteen liittyvät kysymykset nousivat komission puheenjohtajan vastauksissa hyvin esille. EU 2020 -strategian puitteissa nuorisotyöttömyyden ongelmaan pyritään löytämään konkreettisia vastauksia mm. erinäisten koulutukseen liittyvien hankkeiden kautta. Itse olen hyvin huolissani tämän hetkisestä tilanteesta. Samalla, kun puhumme alati kasvavasta työttömyydestä, nostamme keskusteluun myös uhkaavan työvoimapulan. Mielestäni tässä on ristiriita, joka meidän pitäisi myös Euroopan laajuisesti kyetä ratkaisemaan. Komission puheenjohtaja ei nähnyt asiaa suurena ongelmana. Mielestäni kyse on rakenteellisesta ongelmasta, joka pitää kyetä ratkaisemaan. Tämänhetkinen keskustelu on hyvin ristiriitaista ja tunteita herättävää.
Aiemmin päivällä kävimme Keskustan delegaation kanssa keskusteluja poliittisen viiteryhmämme Alden puheenjohtaja Guy Verhofstadtin kanssa. Nostimme hänelle esille muutamia meille kansallisesti tärkeitä kysymyksiä, joiden huomioiminen myös ALDE-ryhmässä olisi tärkeää. Itse pidän erityisen tärkeänä, että aluepoliittiset, maatalous- ja arktiset asiat näkyisivät jollain tavoin myös ryhmämme tulevissa kannanotoissa. Puheenjohtajamme suhtautui näihin avauksiin hyvin myönteisesti.
Nyt täytyy lähteä suuntaamaan kohti ryhmäkokousta. Kokouksen päätyttyä ilta alkaa olla jälleen sen verran pitkällä, että suuntaan pikimmiten majapaikkaani syömään ja nukkumaan. Päivät näin tynkäviikollakin venyvät helpostikin reilusti 12-tuntisiksi.
Riikka
|