Tiedote 24.6.2010
Europarlamentaarikko Riikka Mannerin (kesk.) jättämään kirjalliseen kysymykseen puurakentamisen edistämisestä on saatu komission linjaukset. Vastauksessaan komissio vakuuttaa Mannerille pitävänsä puurakentamista tärkeänä tekijänä siirryttäessä kokonaisvaltaisesti kestävään eurooppalaiseen talouteen. Riikka Manneria ei komission vastauksessa kuitenkaan miellyttänyt se, ettei mitään yksittäistä materiaalia koskevia sitovia tavoitteita haluta asettaa. ”Euroopan unionissa on edistetty uusiutuvien energialähteiden käyttöä sitovilla tavoitteilla. Samoin liikennepolttoaineissa biopohjaisen polttoaineen osuutta nostetaan yhteisillä päätöksillä. Lisäksi komissio toteaa vastauksessaan, että se on aina pyrkinyt tarkastelemaan puolueettomasti kaikkia mahdollisia tapoja tukea kestävää rakentamista EU:ssa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa puun osalta, sillä puun käytölle esitetään tiukempia vaatimuksia kuin muille rakennusmateriaaleille. Komissiokin myöntää, että puu on uusiutuva, kierrätettävä ja ilmastoystävällinen raaka-aine, näin ollen sen pitäisi mielestäni uskaltaa edistää puun käyttöä nimenomaan rakennussektorilla.”, Riikka Manner linjaa. Hän myös muistuttaa, että jo nyt luotettavasti tiedetään puurakentamisen toimivan erinomaisena hiilinieluna verrattuna muihin rakentamismuotoihin.
EU-lainsäädännön osalta Manner pohtii jatkotoimenpiteitä puurakentamisen edistämiseksi. Sen lisäksi, että puun käyttöä rakennusmateriaalina voidaan edistää olemassa olevien rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin ja ekologista suunnittelua koskevan direktiivin puitteissa, Manner näkee, että suoraan puun käyttöä tukeva lainsäädäntö olisi perusteltu ja tarpeellinen. "Näiden tiimoiilta tulen olemaan tiiviisti yhteydessä komissioon myös jatkossa", Manner toteaa. Riikka Manner toimii suomalaisen metsäverkoston puheenjohtajana ja kertoo, että puurakentaminen on ollut verkoton tapaamisissa esillä. ”Juuri eilen Brysselissä pidetyn metsäverkoston kokouksen pääaiheena oli nimenomaisesti puurakentamisen edistäminen. Kävimme muun muassa läpi konkreettisia lukuja siitä, kuinka luonnonvarojen kulutus vähenisi puurakentamista lisäämällä. Esimerkkinä voi mainita, että jos Euroopan asuntorakentaminen perustuisi betonin sijaan puuhun, luonnonvarojen kulutus vähenisi jopa 70 %.”, Riikka Manner innostuu kertomaan ja avaa, että suurimmat lisäysmahdollisuudet puun käytölle rakentamisessa ovat kerrostalojen, julkisten ja liikennerakennusten sekä teollisuuden ja varastorakennusten sektoreilla. ”Tarvitsemme nyt eri tasojen ja sektoreiden kattavaa yhteistyötä puurakentamisen edistämiseksi. Euroopan unionin puolella tilausta keskustelulle ja toimille on selvästi havaittavissa.”, Riikka Manner summaa.
|