Arkisto
Videoita
Harjoittelu

 
Ajankohtaista « Takaisin
02.07.2010 [11:26] Puuta ja metsää

Warkauden Lehti 2.7.2010

 

Omassa työssäni metsäkysymykset ovat olleet keskeisesti esillä viimeisten kuukausien aikana. Parlamenttityöni ajan olen toiminut suomalaisen metsäverkoston puheenjohtajana. Työryhmä keskittyy metsäedunvalvontaan ja koostuu poliitikoista, virkamiehistä sekä järjestöjen ja teollisuuden edustajista. Kokoonnumme säännöllisesti, hiljattain käsittelimme puurakentamisen edistämistä Euroopan unionissa. Kokoontumisessa kävimme muun muassa läpi konkreettisia lukuja siitä, kuinka luonnonvarojen kulutus vähenisi puurakentamista lisäämällä. Esimerkkinä voi mainita, että jos Euroopan asuntorakentaminen perustuisi betonin sijaan puuhun, luonnonvarojen kulutus vähenisi jopa 70 %. Suurimmat lisäysmahdollisuudet puun käytölle rakentamisessa ovat kerrostalojen, julkisten ja liikennerakennusten sekä teollisuuden ja varastorakennusten sektoreilla. Olen korostanut, että tarvitsemme nyt eri tasojen ja sektoreiden kattavaa yhteistyötä puurakentamisen edistämiseksi. Euroopan unionin puolella tilausta keskustelulle ja toimille on selvästi havaittavissa.

Jätin keväällä myös komissiolle kirjallisen kysymyksen puurakentamisen edistämisestä. Vastauksessaan komissio vakuuttaa pitävänsä puurakentamista tärkeänä tekijänä siirryttäessä kokonaisvaltaisesti kestävään eurooppalaiseen talouteen. Minua ei komission vastauksessa kuitenkaan miellyttänyt se, ettei mitään yksittäistä materiaalia koskevia sitovia tavoitteita haluta asettaa. Euroopan unionissa on kuitenkin edistetty esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden käyttöä sitovilla tavoitteilla. Samoin liikennepolttoaineissa biopohjaisen polttoaineen osuutta nostetaan yhteisillä päätöksillä. Samalla tavalla voitaisiin mielestäni toimia puurakentamisen edistämiseksi. Lisäksi komissio toteaa vastauksessaan, että se on aina pyrkinyt tarkastelemaan puolueettomasti kaikkia mahdollisia tapoja tukea kestävää rakentamista EU:ssa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa puun osalta, sillä puun käytölle esitetään tiukempia vaatimuksia kuin muille rakennusmateriaaleille. Komissiokin myöntää, että puu on uusiutuva, kierrätettävä ja ilmastoystävällinen raaka-aine. Näin ollen sen pitäisi mielestäni uskaltaa edistää puun käyttöä nimenomaan rakennussektorilla, koska jo nyt luotettavasti tiedetään puurakentamisen toimivan erinomaisena hiilinieluna verrattuna muihin rakentamismuotoihin. Aion jatkaa keskustelua komissioon päin puun käyttöä tukevan lainsäädännön muodostamiseksi.

Parlamentissa on käsitelty yhtä metsäkysymystä hiljattain, kun agendalla oli lainsäädäntöhanke laittomien hakkuiden estämiseksi. Laittomat hakkuut ovat rikos, joka on ehdottomasti kitkettävä kansainvälisillä toimilla. On kuitenkin muistettava, että suurimmat ongelmat laittomien hakkuiden osalta ovat Euroopan ulkopuolella. Tämän vuoksi uutta lainsäädäntöä luotaessa meidän tulee olla hyvin tarkkoina siinä, ettei uusi valvonta luo lisää byrokratiaa ja kustannuksia Suomen ja koko Euroopan unionin metsätaloudelle. Ehkä suurimpana kipukohtana esityksessä on se, kuinka puun laillinen alkuperä saadaan parhaiten todistettua. Itse kannatan järjestelmää, jossa puun ensimmäisen kerran EU-markkinoille tuovalla on velvoite puun alkuperän todistamisesta. Parlamentissa ympäristövaliokunta puolestaan edustaa kantaa, joka sälyttää vastuun koko ketjulle, mikä luonnollisesti toisi lisää rasitteita muualla maailmalla sijaitsevasta ongelmasta oman alueemme tuotannolle. Itse pidän hyvin tärkeänä, ettei mitään lisälaskua tai –byrokratiaa lankea laillisesti toimiville – kuten suomalaisille. Lisäksi tässäkin kysymyksessä on puolustettava puun käyttöä eikä sen asemaa muihin materiaaleihin saa vaikeuttaa.

Parlamentin kausi jatkuu vielä vähän yli heinäkuun puolivälin. Sitten meillä on viiden viikon loma, jonka aikana kierrän ympäri Suomea erilaisissa kesätilaisuuksissa. Toivottavasti tavataan kesän mittaan!
 

 
NettiTieto Oy