Maaseudun tulevaisuus 9.7.2010

Suomi on ajanut ikääntymistä yhdeksi vuonna 2014 alkavan rakennerahastokauden kriteereistä. Tapasin kuluneella viikolla aluekehityskomissaari Johannes Hahnia ja kävin myös hänen kanssaan keskusteluja aiheesta. Hän ymmärsi erinomaisesti ajamamme asian ja näkökantamme ikääntymiseen liittyen. Suomi kohtaa ikääntymisen unionin jäsenmaista etunenässä.

Ikääntymisen määrällistä kehitystä ei saa tuijottaa liikaa, vaan sen suhdetta työikäiseen väestöön pitää tarkastella alueittain. Se on määräävä tekijä siinä, onko ikääntyminen alueelle ylipäätään haaste. Tiedämme hyvin, että ikääntyneet ovat myös aktiivinen osa väestöä eikä heidän palvelujensa tarpeet ole kuormittava tekijä alueilla, joissa työikäistä väestöä on suhteessa paljon. Kokonaisväestöön suhteutettuna ikääntyminen ponnahtaa erityisesti esille vuoteen 2030 ulottuvissa ennusteissa ainoastaan Itä-Suomessa. Samalla myös huoltosuhde heikkenee. Samankaltaisia alueita löytyy erityisesti läntisestä ja Keski-Euroopasta, siksi haaste on koko unionille yhteinen.

Suomessa on meneillään muutos koskien rakennerahastojen niin sanottua NUTS-2 –aluejakoa. Mikäli Eurostat hyväksyy esityksen, Itä- ja Pohjois-Suomi muodostavat yhden yhtenäisen alueen. Jos ikääntyminen otettaan kriteeriksi rakennerahojen jakoon, uusi suuralue ei välttämättä olisi Itä-Suomelle eduksi. Pohjois-Suomi on huomattavasti Itä-Suomea alhaisemmilla asteikoilla ikääntyneiden suhteessa työväestön määrään eivätkä luvut ennusteissakaan nouse paljon EU:n keskiarvoa korkeammalle. Siitä huolimatta uusi aluejako on muiden kriteereiden - kuten asukastiheyden - valossa hyvä ja tarpeellinen, eikä aluekehityspolitiikan tavoitteiden toteutuminen saa joka tapauksessa jäädä kriteereiden täyttämisen jalkoihin. Uusi Itä- ja Pohjois-Suomen alue sitä paitsi kohoaa huoltosuhdetta vertaillessa omille luvuilleen. Tämä olisikin meidän kannaltamme paras tarkastelukulma, mikäli ikääntyminen sisällytetään kriteereihin.

Ikääntymisen ympärillä käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun jää monia avoimia kohtia. Tällä hetkellä emme voi tietää, kuinka palvelut rahoitetaan sinä ajanjaksona, jonka väestökehityksen melko suurella todennäköisyydellä pystymme ennustamaan. Meillä ei valitettavasti voi olla varmuutta myöskään työllisyyden tasosta eli siitä, kuinka moni suomalainen on töissä ja kuinka lopulta verovaroja yhteisiin palveluihimme kilahtaa parin vuosikymmenen päästä. Oma epävarmuutensa on myös se, kuinka halukas unionin alue kokonaisuudessaan, ja erityisesti nuoren väestön Itä-Eurooppa, on tukemaan haasteellisten väestökehitysten alueita. Lännempänä unionia jakajia tuille puolestaan riittäisi eli avoin kortti on myös se, onnistuisimmeko saamaan tukitasosta merkityksellisen suuren.

Koska Suomelle ikääntyminen on haaste, meidän kuitenkin kannattaa tavoitella haasteen selättämistä EU:n rakennetuilla. Tämä olisi osaltaan positiivinen sysäys myös sosiaali- ja terveyssektorin yrittäjyydelle. Jos onnistumme käynnistämään tämän palvelualan, tulos on myös aluekehityksen kannalta paras mahdollinen. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin inhimillisestä hyvinvoinnista ja siitä, että onnistumme luomaan sellaisen elinympäristön, jossa ikääntyvät voivat elää siellä, missä koti on ja saavat sinne myös tarvittavat palvelut. Sellaisten tavoitteiden saavuttamiseksi politiikka on olemassa.