Arkisto
Videoita
Harjoittelu

 
Ajankohtaista « Takaisin
16.06.2010 [09:57] Yhtenäisenä eteenpäin

Verkkoapila 16.6.2010, voit lukea kolumnin myös täältä

 

Jännittävä puoluekokousviikonloppu Lahdessa on takana. Kokous jää varmasti monellakin tapaa historiaan. Saimme erinomaisen puoluejohdon, jonka johdolla työ aatteemme ja tavoitteidemme edistämiseksi jatkuu. Uuden puheenjohtajamme ja tulevan pääministerimme Mari Kiviniemen johdolla viemme Keskustan voittoon.

Erityisen tärkeänä puolueemme tulevaisuuden kannalta pidän yhtenäisyyden saavuttamista ja sitä, että vihdoin ja viimein oppisimme pelaamaan joukkueena. Asiat, kipeätkin sellaiset, tulee selvittää puolueen sisällä yhteen hiileen puhaltaen. Sooloilemalla yksilöt voivat toki saada pikavoittoja, mutta poikkeuksetta joukkue tuolloin häviää. Siihen meillä ei ole varaa. Asenteen puolueessa on muututtava, muuten henkilövaihdokset ovat yhdentekeviä.

Toisaalta toivon myös jakolinjojen kaikenlaisten ryhmittymien välillä olevan ohi. Olemme yksi yhteinen keskusta ja teemme työtä yhteinen arvopohja taustalla vaikuttaen. Meillä on hieno kansanliike ja selkeät tavoitteet yhteiskunnan edistämiseksi, se on kaiken perusta. OIen sitä mieltä, ettei aatteesta irtisanouduta henkseleitä paukutellen. Erilaiset painotukset aatteen sisällä on hyväksyttävä. Keskusta on ensisijaisesti ihmisyyttä korostava puolue. Jakolinjojen pitää olla osaltamme historiaa. Toivon, että siihen tähdätään myös toiminnan tasolla.

Olin erittäin tyytyväinen uuden puheenjohtajamme linjapuheeseen sunnuntaina. Marin linjaukset liittyen maatalouden säilyttämiseen elinvoimaisena ja aluepolitiikan tasapuolinen korostaminen ovat tärkeitä tulevaisuutemme kannalta. Euroopan parlamentin jäsenenä toivon, että myös Eurooppa-asiat saadaan nostetuksi entistä vahvemmin puolueemme agendalle. Askelia tähän suuntaan on jo otettu perustamalla puolueelle Eurooppa-foorumi. Yhdessä kansanedustaja, varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan kanssa vedämme ryhmää. Foorumin tarkoituksena on koota yhteen puolueemme Eurooppa-politiikan osaaminen, jota meillä toden totta on, ja tuoda EU-asiat laajalti kansan keskuuteen. Olemme tässä suhteessa edelläkävijöitä myös laajemmin puolueiden kentässä. Millään muulla suomalaisella puolueella ei ole vastaavaa Eurooppa-asioiden yhteistyöelintä. Toivon, että uusi puoluejohto jatkaa myös aktiivisesti tätä työtä. Tarvitsemme tiiviistä yhteistyötä ja vuoropuhelua niin ministeri-, eduskunta- kuin meppiryhmänkin välille. Ensimmäisissä puheenvuoroissaan puheenjohtaja Kiviniemi osoitti selkeää aloitteellisuutta myös tämänkaltaisen yhteistyön tiivistämiseksi, siitä olen erittäin tyytyväinen.
 

Keskusta osoitti puoluekokouksessa jälleen kerran kuinka se tiukan paikan tullen kykenee muutokseen. Keskusta-perhe lähti Lahdesta varmasti innokkaana ja voitontahtoisena. Kun puhumme Keskusta-perheestä, meidän tulee pitää mielessä myös syvällisemmin perhe-sanan merkitys. Kun kohtelemme kaikkia puolueen jäseniä aidosti samalla tavalla kuin perheenjäseniämme. saavutamme todellisen yhtenäisyyden ja silloin meitä ei pysty kukaan voittamaan!
 

 
NettiTieto Oy