Warkauden Lehti 4.6.2010

Viime viikolla eduskunnassa järjestettiin historiallinen yhteisparlamentaarinen täysistunto, johon osallistuivat sekä kansanedustajat että suomalaiset europarlamentaarikot. Tämä oli oikeastaan eräänlainen lähtölaukaus näiden kahden instituution entistä tiiviimmälle yhteistyölle. Tällä hetkellä yhteistyö on monellakin tapaa puutteellista. Osittain se johtuu pelkästään siitä, ettei Suomessa oikein vieläkään ole kaikilta osin sisäistetty Euroopan unionin ja parlamentin päätöksenteon merkitystä. Lissabonin sopimuksen myötä on viimeistään herätty siihen tosiasiaan, että haluttiinpa tai ei, EU:ssa tehtävät päätökset vaikuttavat hyvin voimakkaasti myös kansallisesti. Samanaikaisesti parlamentti on noussut ministereistä koostuvan neuvoston rinnalle täysivaltaiseksi päätöksentekijäksi useilla politiikan sektoreilla.

Viimeviikkoinen yhteisparlamentaarinen täysistunto oli moneltakin osin erinomainen kokemus ja mielestäni tämänkaltaista yhteistyötä on hyvin tärkeä jatkaa. Täysistunnon aiheeksi oli rajattu Eurooppa 2020 -ohjelma, jonka tavoitteena on nostaa Eurooppa kymmenessä vuodessa maailman kilpailukykyisimmäksi alueeksi. Ryhmäpuheenvuorossamme, jonka pidin liberaalidemokraattisen ryhmän suomalaisjäsenten puolesta, nostin esille oikeastaan kolme tärkeää seikkaa. Ensinnäkin, jos haluamme saavuttaa ohjelman kovat tavoitteet, meidän on pystyttävä ulottamaan toimet kaikille tasoille. Eli eurooppalaisista tavoitteista on ulotettava konkretia valtioihin sekä alue- ja maakuntatasoille. Toisaalta meidän tulee olla hyvin varovaisia, kun puhutaan tavoitteiden rahoittamisesta. EU:n budjetti on jo nyt hyvin tiukka ja on selvää, että raha, joka ohjataan ns. uusille aloille teknologian kehittämiseen, innovaatioihin, tieteeseen ja tutkimukseen, aiheuttaa painetta perinteisille aloille. Näitä ovat esimerkiksi meille tärkeät maatalous ja aluepolitiikka, jotka nyt lohkaisevat unionin budjetista suurimman osan. Tätä vastakkainasettelua ei saa syntyä ja maatalous ja aluepolitiikka tulee nähdä tärkeinä välineinä puhuttaessa kilpailukyvyn parantamisesta. Täytyy muistaa, että unionin alueella joka kuudes työpaikka on tavalla tai toisella yhteydessä maatalouteen. Toisaalta aluekehityspolitiikkaa tukevat kovat tavoitteet liittyen vihreämpään yhteiskuntaan tai bioenergian kehittämiseen, koska ne ovat riippuvaisia nimenomaan menestyvistä alueista. Kolmantena asiakokonaisuutena painotin sanktiojärjestelmän kytkemistä osaksi eurooppalaisten tavoitteiden saavuttamista. Eli jos jokin valtio ei pidä kiinni tavoitteista - toiminnallisista tai taloudellisista - heiltä voidaan leikata esimerkiksi aluepoliittisia tukia. Tämä on Kreikan tapauksesta oppineina aiheellinen kehityksen suunta.

Kerron vielä tähän loppuun, että palatessani kokouksesta takaisin Brysseliin, koin oikein positiivisen yllätyksen. Matkustin yhdessä eduskunnan istuntoon myöskin osallistuneen unkarilaisen työllisyys- ja sosiaaliasioiden komissaari László Andorin kanssa. Matkan aikana selvisi, että meillä varkautelaisilla on vahvat suhteet komissioon. Komissaari Andor osoittautui todelliseksi Varkauden asiantuntijaksi ja faniksi. Hän on myös nuorempana asunut kaupungissamme kahteenkin otteeseen. Komissaarin tiivis side Varkauteen on peruja ystävyyskaupunkien yhteydenpidosta.